Suurenna sähköliittymää

Sähköliittymä ja muutto

Suurenna sähköliittymää

Siirry tilauslomakkeelle

Liittymisoikeudella tarkoitetaan sähköliittymän suurimpien sallittujen pääsulakkeiden kokoa, joka ilmoitetaan ampeereina. Jos sähkön käyttötarpeesi kasvaa esimerkiksi lämmitysmuodon vaihdon myötä, voit korottaa nykyistä liittymisoikeuttasi maksamalla lisäliittymismaksun. Liittymisoikeutta ei voi pienentää.

Miten voin muuttaa liittymisoikeuttani?

Kun mietit, minkä kokoisen liittymisoikeuden tarvitset, ota yhteyttä omaan sähköurakoitsijaasi tai sähkösuunnittelijaasi. Hänen kanssaan voit varmistaa, että nykyinen liittymisjohto on riittävä ja sähkölaitteistosi soveltuu haluamallesi muutokselle.

Voit tilata muutoksen liittymisoikeuteesi lomakkeella. Tilauksen käsittelyssä kestää noin kolme viikkoa, jonka jälkeen saat liittymissopimuksen allekirjoitettavaksi. Liittymissopimuksessa mainittu toimitusaika tarkoittaa aikaa, jonka jälkeen suurempi liittymä on otettavissa käyttöön.

Liittymän suurentaminen voi vaatia myös verkon vahvistamista. Tällöin teemme sähköverkkoon töitä, jotka voivat viedä odotettua enemmän aikaan. Ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme saat selville, tarvitseeko liittymän koon muutoksen yhteydessä vahvistaa sähköverkkoa.

Mitä liittymisoikeuden muutos maksaa?

Sähköverkkoon liittymisestä laskutamme liittymähinnaston mukaisen liittymismaksun, jolla katamme verkon rakentamisen kustannuksia. Liittymisoikeuden muuttuessa hyvitämme vanhan liittymisoikeuden hinnan verran suuremmasta liittymismaksusta. Lisäksi veloitamme tarvittavat kytkentä- ja mittarointityöt erillisen verkkopalveluhinnaston mukaisesti.

Liittymisoikeuden muutoksen yhteydessä liittymiskaapelin omistus ja kunnossapitovastuu siirtyvät liittyjälle. Sähkömarkkinalain perusteella asiakkaan rakennuttamien liittymiskaapeleiden ylläpito ei kuulu verkonhaltijan lakisääteisiin tehtäviin, eikä siitä aiheutuvia kuluja saa rahoittaa asiakkailta perittävillä verkkopalvelumaksuilla.

Liittymän suurentaminen vaihe vaiheelta

Keskustele sähköurakoitsijan kanssa liittymän suurentamisesta. Ammattilainen osaa parhaiten määritellä suurennustarpeen. Varmista, onko nykyinen liittymisjohto riittävä ja tarvitseeko sähkölaitteistoosi tehdä muutoksia.

  • Tilaa sähköliittymän muutos tämän sivun "Siirry tilauslomakkeelle" -painikkeen kautta.
  • Tilauksesi perusteella lähetämme sinulle uuden liittymissopimuksen, josta näet toimitusajan. Palauta sopimus meille allekirjoitettuna. Jos sopimuksessa on korjattavaa, otathan yhteyttä asiakaspalveluumme
  • Jos sähköverkkoa pitää vahvistaa, aloitamme työn sen jälkeen, kun olemme saaneet allekirjoitetun liittymissopimuksen. 
  • Kytkentä- ja mittarointitilauksesta huolehtii sähköurakoitsijasi. 
  • Sähköurakoitsijasi huolehtii myös maadoituksesta ja ylijännnitesuojauksesta, ja tekee tarvittavat tarkastukset ennen kytkentää sähköverkkoon. Tämän jälkeen urakoitsijasi tilaa meiltä sähköjen kytkennän, jonka teemme kahden viikon kuluessa tilauksesta.
  • Sähköurakoitsijasi tekee sähkölaitteistoosi mahdolliset muutokset.
  • Lähetämme sähköurakoitsijallesi sähköpostitse kopion lähettämästään yleistietolomakkeesta. Sähköurakoitsijasi saa meiltä myös tekstiviestin, kun olemme tilanneet työn yhteistyöurakoitsijaltamme.