Yrityksen turvallisuuskulttuuria ei voi kehittää yksin - Sinulla on väliä

Yrityksen turvallisuuskulttuuria ei voi kehittää yksin - Sinulla on väliä

Arsi Näkki, HSEQ-päällikkö

Turvallisuutta voi lähestyä monella eri tavalla. Viime kesänä olin vieraana hääjuhlissa Puolassa. Iso osa seremoniaa oli dokumentin täyttäminen ja allekirjoittaminen, jolla todistettiin hääparin olevan nyt naimisissa Puolan lain mukaan.

Dokumentin allekirjoittivat seremonian vetäjät, hääpari ja todistajat, jonka jälkeen sitä esitettiin häävieraille. Myös työhön liittyvissä yhteyksissä olen törmännyt samaan toimintatapaan, jossa dokumentin täyttäminen on tärkeämpää kuin se, mitä ollaan tekemässä. Helposti unohtuu se, miksi dokumentti täytetään.

Carunalla turvallisuuteen suhtaudutaan toisin- turvallisuuskulttuuri on osa yrityskulttuuria

Yrityskulttuuria ei voi määrätä, mutta sitä voi kehittää toimimalla systemaattisesti, käymällä läpi ja sopimalla yrityksen henkilöstön kanssa mitä heiltä odotetaan ja mitä henkilöstö odottaa yritykseltä. Sovituista tavoitteista ja tekemisestä viestitään selkeästi henkilöstölle ja sovitusta pidetään kiinni.

Carunan turvallisuustoimintaa ohjaa yksi tavoite ylitse muiden: kaikki tapaturmat halutaan estää ennalta, koska yksikin tapaturma on liikaa. Jokaisella on väliä, sinulla on väliä. Tämä tavoite mielessä selvitimme, keitä tämä koskee, missä me olemme tällä hetkellä ja mitä meidän pitäisi tehdä, että saavuttaisimme tavoitteemme.

Turvallisuuden ekosysteemissä on mukana koko toimitusketju

Carunan ekosysteemi ei kata pelkästään carunalaisia vaan koko toimitusketjun materiaalien toimituksesta niiden asentamiseen, käyttämiseen ja kunnossapitoon sekä lopulta vanhan verkon purkamiseen. Siksi tavoitteemme tulee koskea meitä kaikkia - koko ekosysteemiä.

Carunassa tehtiin keväällä 2019 yhdessä DuPont Sustainable Solutions:in kanssa turvallisuuskulttuurin tason mittaus kyselyn sekä havainnoinnin avulla. Turvallisuuskulttuurimme on Bradleyn käyrälle asetettuna neliportaisen asteikon puolessa välissä. Tämä tarkoittaa sitä, että meillä on ohjeet ja vaatimukset kunnossa, noudatamme lakeja ja määräyksiä sekä johto on erittäin sitoutunut turvallisuuteen. Mutta meiltä puuttuu vielä yhteinen intohimo tehdä asiat turvallisesti myös silloin, kun kukaan ei näe eikä saa koskaan tietää.

Kuinka me pääsemme tavoitteeseemme? Meidän täytyy selkeyttää tavoitteemme, valmentaa henkilöt toimimaan oikein toistemme kohtaamisissa, pystyä antamaan ja vastaanottamaan palautetta ja olla siitä kiitollisia.

Kyllä Puolassakin varmasti välitetään. Tarkat ohjeet ja lainsäädännön taakse meneminen on osa kulttuuria. Meidän kulttuurissamme lainsäädännön noudattaminen on vain minimitaso, ei pääasia. Mikään laki tai ohje ei ole täydellinen ja anna vastuksia jokaiseen mahdolliseen asiaan. Sen takia tiukan käskyttämisen ja jokaisen asian ohjeistuksen sijaan haluamme, että jokainen miettii oman ja työryhmänsä työn turvallisuuden kautta ja ymmärtää miksi mitäkin asioita tehdään. Meidän tavoitteemme on toimia joukkueena, yhdessä. Näillä eväillä me pääsemme kohti tavoitettamme: Yksikin tapaturma on liikaa, koska Sinulla on väliä!

Tutustu tarkemmin Carunan turvallisuustoimintaan.

HSEQ-päällikkö Arsi Näkki

Arsi Näkki, HSEQ-päällikkö

Lue lisää aiheesta