Uutishuone

Varsinais-Suomessa säävarman ja älykkään sähköverkon piirissä jo 110 000 asiakasta

Varsinais-Suomessa säävarman ja älykkään sähköverkon piirissä jo 110 000 asiakasta

Caruna on rakentanut älykästä ja säävarmaa sähköverkkoa Varsinais-Suomen alueella viime vuosien aikana. Sää- ja toimitusvarma verkko parantaa kriittisten kohteiden, kuten sairaaloiden ja tehtaiden sähkönsaantia vuorokauden ympäri. Myös digitaalisten palvelujen käytön lisääntyminen edellyttää varmuutta sähkön toimittamisessa.

”Säävarman sähköverkon rakentaminen on edennyt suunnitelmien mukaan. Tällä hetkellä olemme kaapeloineet jo yli 5 500 km. Tavoitteena on, että säävarman verkon piirissä ovat vuoteen 2028 mennessä kaikki asiakkaamme Varsinais-Suomen alueella”, kertoo verkkopäällikkö Henrik Suomi Carunalta.

Säävarman sähköverkon rakentamisessa siirrytään seuraavaksi pienjänniteverkon maakaapelointiin taajama-alueilla Lounais-Suomessa ja Satakunnassa.

”Hankkeen aikana pyritään rakentamaan yhtä aikaa sähkö-, katuvalo- ja kuituverkkoja, jotta asiakkaille koituisi rakentamisen aikana mahdollisimman vähän haittaa ja alueiden saneeraukset hoidettaisiin kerralla kuntoon”, Henrik Suomi sanoo.

Toimitusvarmuuden ja käyttövarmuuden parantamiseksi toteutettujen keski- ja pienjänniteverkon parannusinvestointien arvo Varsinais-Suomen alueella on vuosina 2014–2018 ollut kaikkiaan noin 260 miljoonaa euroa.

Uusi, säävarma älyverkko tukee myös sähkön pientuotantoa – tutustu mökkivoimalaan Carunan messuosastolla OKRA-maatalousnäyttelyn ajan

Uusi, säävarma älyverkko tukee aiempaa paremmin sähkön pientuotantoa. Varsinais-Suomen alueella on jo 1 015 aurinkosähkön tuottajaa.

Caruna tarjoaakin ensimmäisenä sähkönjakeluyhtiönä kiinteän liittymän vaihtoehdoksi omavaraista Mökkivoimala-tuotetta, joka on Solarvoima Oy:n kehittämä.

”Haluamme helpottaa mökkiläisten elämää. Sähköiset mukavuudet on mahdollista saada mökille suhteellisen vaivattomasti. Mökkivoimala on ratkaisu, joka tuottaa sähköt perussähkölaitteisiin kätevästi ja ekologisesti omalta tontilta”, Carunan pientuotannon palvelupäällikkö Tiia Selonen kertoo.

Mökkivoimalaan on mahdollisuus tutustua Oripäässä 4.–7.7. järjestettävillä OKRA-messuilla Carunan osastolla 473.

Lue lisää aiheesta