Uutishuone

Työtapaturmat kuriin: Hyvät toimijat saavat palkinnon!

Työtapaturmat kuriin: Hyvät toimijat saavat palkinnon!

Espoossa Upseerinkadulla kilisteltiin ja palkittiin työturvallisuuden edistämisessä ansioituneita urakoitsijoita ja aliurakoitsijoita jo neljännen kerran. Palkinnot jaettiin Maanrakennus Ohtamaa Oy:lle, Koneurakointi Kivistö Oy:lle ja Eltel Networks Oy:n Build-asentajaryhmälle. Tänä vuonna painotettiin työn tekemisen laatua osana työturvallisuutta.

Oli kaunis tai harmaa sää, joka päivä Suomessa tapahtuu noin 500 työtapaturmaa. Suurimmat vaaratilanteiden aiheuttajat ovat liikkuvat koneet ja irto-osat. Onneksi esimiehet ovat sitoutuneet yhä paremmin työturvallisuusasioihin, ja ne ovat tulleet osaksi kulttuuri- ja organisaatioiden muutoksia – ja siksi urakoitsijoiden ja aliurakoitsijoiden tekemä hyvä työ turvallisuuden eteen ansaitsee tunnustusta. Tänä vuonna palkitsemisperusteissa korostettiin turvallisuusasennetta ja luotettavaa kumppanuutta. Palkinto myönnettiin kolmelle ansioituneelle yhteistyökumppanille.

– Turvallisuus on etusijalla kaikessa Carunan toiminnassa. Carunan omistajat ja johto ovat todella sitoutuneita turvallisuustyöhön ja turvallisuustyötä halutaan pitää esillä, perustelee Carunan HSEQ-päällikkö Arsi Näkki palkinnon olemassaolon syitä.

– Tänä vuonna olemme painottaneet laadukasta tekemistä. Työturvallisuuden ja laadun tulee kulkea käsikädessä – mitä laadukkaammin teet työsi, sitä turvallisemmin sen teet, Näkki jatkaa.

Hyvin suunniteltu on turvallisesti tehty

Ensimmäisen palkinnon sai tänä vuonna Carunan aliurakoitsija, oululainen Maanrakennus Ohtamaa Oy, jonka urakoitsija Voimatel Oy on todennut luotettavaksi kumppaniksi Carunan sähköverkon rakennusprojekteissa. Erityistä kiitosta Maanrakennus Ohtamaa Oy saa kaapelointitöistä, jotka tehdään huolellisesti ja siististi. Myös muuntamot perustetaan niin, että työtä ei tarvitse jälkikäteen oikoa.

– Suunnittelemme hyvin sen, mitä olemme tekemässä, koska silloin työ tulee tehtyä laadukkaasti ja turvallisesti, yrityksen omistaja ja työnjohtaja Sauli Ohtamaa kertoo.

– Meillä on vankka kolmenkymmenen vuoden kokemus, jonka ansiosta työturvallisuus on erinomaisella tasolla, toimitusjohtaja Timo Lehto sanoo.

Toisen palkinnon sai Koneurakointi Kivistö Oy Lapualta. Perusteluissa todetaan muun muassa seuraavaa: ”Työt tehdään ammattimaisesti ja rauhallisesti, ei hosuta. Heille ei ole sattunut tapaturmia tai vakavia vaaratilanteita.” 

– Meillä turvallisuusasiat pidetään esillä. Niistä puhutaan koko ajan, eikä oleteta, että kun eilen tehtiin näin, huomenna se menee yhtä hyvin. Lisäksi nostovälineistö pidetään kunnossa, jotta vältämme turhat vaaranpaikat, toimitusjohtaja Petri Kivistö kertoo yrityksensä työturvallisuudesta.

Asentajaryhmässä kaikki osallistuvat – yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta

Kolmas palkinto annettiin Eltel Networks Oy:n Build-asentajaryhmälle. Ryhmä on ansiokkaasti ottanut uuden riskienarviointityökalun päivittäiseen käyttöön.

– Asentajat miettivät turvallisuutta jokapäiväisessä työssään: meillä on käytössä HSEQ- eli laatu- ja turvallisuusjärjestelmä, joka toimii puhelimessa. Esimerkiksi huhtikuun aikana tuli yksi vaaranpaikkailmoitus, Eltel Networks Oy:n HSE-päällikkö Riikka Laine kommentoi.

– Tutkitusti mitä enemmän näitä ilmoituksia tulee, sitä vähemmän ja pienemmäksi tapaturmien määrä yrityksessä käy, Laine jatkaa.

Eltel Networks Oy:n liiketoimintajohtaja Kimmo Marjamäki on ottanut turvallisuusasiat yrityksen kulttuurissa sydämenasiakseen. Yrityksellä on aina toki ollut prosessi, miten työt tehdään, mutta nyt myös työn laatua ja riskejä arvioidaan kyseisen työkalun avulla.

– Työntekijät on saatava hyvässä kunnossa kotiin. Siksi kulttuurin ja asenteen täytyy olla turvallisuuteen suunnattua – ennakointi yksi tärkeimmistä. Jokaisen päivän tekemiset täytyy ennakoida miettimällä, miten voin lisätä itseni ja muiden turvallisuutta. Rutiinit voivat altistaa vaaranpaikkoihin, Marjamäki muistuttaa.

Palkinnot lämminhenkisessä palkitsemistilaisuudessa jakanut Carunan toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny summaa lopuksi toivomalla, että jatkossa kirjattaisiin vaarojen raportoimisen lisäksi myös niitä onnistumisia.

– Se on sellaista päivittäistä itsensä ja toisen palkitsemista, Yli-Kyyny kannustaa.

yhteisrakentaminen_inkoo_01_caruna_lowres.jpg (1280×853)

Lue lisää aiheesta