Turvallisuuskulttuuri muuttuu teko kerrallaan

Artikkeli
Kun työmaalla sattuu inhimillinen virhe, jossa turvallisuus vaarantuu, miten ottaa asia puheeksi? Carunan uudet turvallisuusvalmentajat vievät turvallisuusajattelua ja puheeksiottamisen taitoa organisaatiossa eteenpäin. Carunalla ihmisten turvallisuus asetetaan aina etusijalle. Kaikilla on oikeus päästä ehjänä kotiin.

Tapaturmataajuus on jo pitkään ollut Carunan toiminnan avainmittari: tavoitteena on kaikkien tapaturmien estäminen. Sen saavuttamiseksi on vuosien varrella tehty paljon, ja työn jatkumona turvallisuuskulttuurin kehittäminen nostettiin vuonna 2019 Carunan avainhankkeeksi.

"Turvallisuuskulttuuri näkyy parhaiten niissä tilanteissa, joissa teet työtäsi ilman, että kukaan muu on todistamassa. Turvallisuudesta on huolehdittava siksi, että se on itsessään tärkeää, ei valvonnan tai muiden ulkoisten tekijöiden vuoksi. Kulttuurinmuutoksella pyrimme vaikuttamaan näihin tilanteisiin ja ajattelumalleihin", HSEQ-päällikkö Arsi Näkki taustoittaa.

Vuoden 2020 alussa turvallisuuskulttuurin kehittämistyö otti askeleen eteenpäin, kun kahdeksan turvallisuusvalmentajaksi lupautunutta carunalaista kokoontuivat yhteen opettelemaan, miten turvallisuuskulttuuria viedään eteenpäin muulle henkilöstölle. Keinona käytetään valmennusta.

"Haluamme saada turvallisuusajattelun juurrutettua carunalaisten ja urakoitsijoidemme toimintaan entistä syvemmin. Valmennus on hyvä keino viedä osaamista eteenpäin organisaatioon ja sitä kautta koko toimitusketjuun", Arsi kertoo.

Turvallisuus on sydämen asia

Turvallisuusvalmentajat työskentelevät erilaisissa tehtävissä eri yksiköissä. Yksi valmentajista on asiakkuusyksikössä työskentelevä Niina Tervola. Hänen tontillaan on yritysasiakaspalvelusta vastaavan tiimin vetäminen: tiimi auttaa Carunan yritysasiakkaita asiassa kuin asiassa.

"Turvallisuus näkyy työssäni muun muassa siten, että asiakkaat soittavat meille, jos havaitsevat puutteita työmailla. Opastamme asiakkaita ja heidän urakoitsijoitaan sähköturvallisessa toiminnassa sekä tiimini tekee myös satunnaisesti työmailla safety walkeja ja muita tarkastuskäyntejä", Niina kertoo.

Esimiehenä valmentava ote oli Niinalle entuudestaan tuttu. Nyt tarjottu koulutus tuki aiempaa osaamista, mutta tarjosi myös paljon uutta tietoa ja ajatuksia. Käteen jäi myös konkreettinen valmentajan opaskirjanen.

"Päällimmäisenä valmentajakoulutuksesta jäi mieleen into. Turvallisuus oli meille jokaiselle selvästi sydämen asia ja siksi jokaiselta löytyy aito halu kehittää sitä", Niina kertaa päivän tunnelmia.

Turvallisuuden edelläkävijäksi

Läheltä piti -tilanteet ja tapaturmat liittyvät usein ihmisen tekemiin virheisiin, minkä vuoksi niiden käsitteleminen voi olla vaikeaa. Koska jokainen tilanne on liikaa, on välttämätöntä osata nostaa kissa pöydälle ja puuttua turvattomaan toimintaan. Epäkohdat ovat mahdollisuus oppia ja kehittyä.

Niinalle on nimetty viisi carunalaista valmennettavaa, joista jokaisen kanssa hän tapaa useamman kerran. Tavoitteena tapaamisissa on auttaa valmennettavaa löytämään keinot käsitellä turvallisuusasioista tehokkaasti ja rakentavista erilaisissa urakoitsijatapaamisissa, kuten työmaakokouksissa.

"Valmentaminen vie aikaa, mutta jokainen valmennushetki on vastavuoroinen tilanne, jossa kumpikin osapuoli oppii. Opin itse varmasti lisää sähköturvallisuudesta", Niina ennakoi.

Turvallisuus on niin tärkeä asia, että asiaan pitää panostaa ja käyttää aikaa. Turvallisuusvalmentajilla on myös johdon tuki. Koko Carunan johtoryhmä on saanut koulutusta turvallisuusjohtamiseen, ja jokaiselle turvallisuusvalmentajalle on nimetty mentori johtoryhmästä.

"Yhteinen päämäärämme on olla edelläkävijä turvallisuudessa. Johto on sitoutunut turvallisuuskulttuurin kehittämiseen, ja myös jokaisella turvallisuusvalmentajalla on motivaatio, into ja halu kehittää toimintaa. Siitä onnistuminen ei ainakaan jää kiinni", Arsi kehuu.

Tulevana kesänä mitataan, mitä muutoksia organisaatiossa on tapahtunut. Osaavatko carunalaiset käsitellä turvallisuutta rakentavammin työmaakokouksissa? Koetaanko turvallisuuden kuuluvan kiinteästi osaksi jokaisen työtä? Sen jälkeen päätetään, miten muutosmatka jatkuu.

Arsi Näkki ja Niina Tervola edistävät Carunan turvallisuuskultturia.
Arsi Näkki ja Niina Tervola edistävät Carunan turvallisuuskultturia.

Lue lisää