Teekkarista Pelle Pelottomaksi – mitä tekee innovaatiopäällikkö?

Artikkeli
Verneri Kohonen pakkasi kesällä laukut Oulussa, muutti pääkaupunkiseudulle ja aloitti työn Carunan innovaatiopäällikkönä. Voiko innovaatiopäällikköä verrata Ankkalinnan kuuluisimpaan keksijään?

Pelle Peloton on keksijä, joka pystyy keksimään lähes mitä tahansa. Vaikkeivat kaikki hankkeet aina onnistu, yksi asia on varma: katse on aina tulevaisuudessa.  

Kohonen on osa Carunan kolmehenkistä innovaatiotiimiä. He “katselevat kaukoputkella tulevaisuuteen” ja ennustavat, kuinka toimiala kehittyy. He tutkivat trendejä, ilmiöitä ja valtion toimintaa. He pilkkovat kehitystoimintaa ymmärrettäviksi, pienemmiksi paloiksi. Ovatko he Pelle Pelottomia? 

“Tarkastelemme, miten Carunan pitää positioitua tänään, että emme ole tulevaisuudessa ainoastaan mukana kehityksessä vaan myös sen etunenässä", Kohonen sanoo.

Ensimmäinen Pelle Peloton –piste, check.  

Energiamurros on teema, joka näkyy innovaatiotiimin työssä

Kohonen opiskeli Oulussa sähkötekniikkaa, elektroniikkaa ja tietotekniikkaa. Energia-ala kiinnosti, mutta hän päätyi alalle töihin vasta vuosia myöhemmin. 

Kohonen innovoi jo edellisessä työpaikassaan Uroksella, jossa hän oli head of innovation and technology. Myös Carunan työpaikkailmoituksessa kiinnostuksen herätti sana innovaatio.  

“Toimiala ja innovaatio olivat se juttu. Uuden tekeminen, kokeileminen ja konseptointi kiinnosti”, hän sanoo. 

Uuden tekeminen, check. 

Energiamurros on teema, joka näkyy innovaatiotiimin työssä. 

“Vihreä siirtymä on iso haaste myös meille. Melkein kaikki tekemisemme liittyy siihen, miten energiamurros otetaan vastaan ja miten asiakkaat pysyvät muutoksessa mukana.” 

Innovaatiotiimin tavoite on, että Caruna toimii proaktiivisesti ja reagoi asioihin jo ennen kuin ongelmia on ehtinyt syntyä.  

Kenellekään ei ole täysin selvää, miten asiat tulevat menemään, ja ennustamista ja varautumista on tehtävä paljon. Kotiläksyt on oltava tehtynä.  

“Tutkimme erilaisia teknologioita ja tarkastelemme, millaisia ratkaisuja markkinoilla on tarjolla. Konseptoimme, tapaamme sidosryhmiä ja luomme talon sisällä innovaatiokulttuuria. Järjestämme workshopeja ja kilpailuja.” 

Innovaatiokulttuurin luominen ja proaktiivisuus, check. 

“Tulevaisuuden kiikarointi ei ole ainoastaan meidän harteillamme. Toimitusjohtaja sanoi joskus, että Carunalla on yli 300 innovaatiopäällikköä. Jokainen voi innovoida, meidän tehtävä on muokata kulttuuria sellaiseksi, että se onnistuu.” 

Carunalla ajatuksia saa haastaa  

Miten innovaatiokulttuurin luomisessa sitten on onnistuttu? 

“Carunalle on onnistuttu rekrytoimaan älykästä porukkaa, jonka kanssa pystyy keskustelemaan ja haastamaan totuttuja ajatuksia”, Kohonen sanoo.  

Kohonen kehuu Carunan ilmapiiriä, jossa uusiin ideoihin suhtaudutaan positiivisesti. Jokaista ideaa ei viedä maaliin asti, mutta ehdotuksista keskustellaan ja asioita selvitetään. 

“Koskaan ei kukaan sano, että hei no tuohan on aivan tyhmä idea, mene nyt sinne omalle paikallesi siitä ehdottelemasta. Täällä on vapaus viedä asioita eteenpäin.” 

Totuttujen ajatusten haastaminen, check. 

Kohosen mielestä yrityksen tärkein pääoma ovat ihmiset. Carunalaisten pätevyys ja toiminta on ollut Kohoselle positiivinen yllätys. Entä millainen on kolmen Pelle Pelottoman tiimi? 

“Meillä on todella kiva tiimi! Kaikki ovat sopivasti erilaisia taustoiltaan ja osaamiseltaan. Se on vahvuutemme. Pystymme tiimin sisällä sopimaan, kenen kannattaa ottaa koppi mistäkin. Joskus se on se, jolla on jo parhaat valmiudet, joskus se, joka haluaa oppia.” 

Kohonen kehuu myös Carunan henkilöstöpolitiikkaa. Innovaatioajattelua lisää se, että työntekijöihin luotetaan eikä tarpeettomia rajoja aseteta. Carunalla keskitytään tekemiseen ja tavoitteisiin, ei siihen, päästäänkö niihin istumalla kahdeksan tuntia toimistolla.  

“Vaikka ollaan asiantuntijoita, ei rentoa puolta tarvitse piilottaa. Se on rikkaus, että uskaltaa olla oma itsensä eikä paidan ylin nappi ole aina kiinni.” 

Ei jäykistelyä, check.  

Onneksi olkoon innovaatiopäällikkö, saat virallisessa Pelle Peloton –testissä täydet pisteet! 

 

Verneri Kohonen pitelee käsissään kolmea ilmapalloa

Lue lisää