Taloyhtiö, perustamalla aurinkoyhteisön saatte säästöä sähkö- ja siirtolaskulle

Artikkeli
Auringosta on povattu yhtä tulevaisuuden suurista energiamuodoista, ja esimerkiksi Carunan sähköverkossa on jo yli 11 000 aurinkosähkön pientuottajaa. Seuraavan suuren harppauksen aurinkoenergian tuotannossa ottavat taloyhtiöt.

Vuoden alusta taloyhtiöillä on ollut mahdollisuus ottaa aurinkopaneelit aiempaa monipuolisemmin ja kattavammin käyttöön. Siinä missä taloyhtiöiden tuottamaa aurinkosähköä on voitu hyödyntää aiemmin vain yhtiön yhteisiin tarpeisiin, kuten teknisiin laitteisiin tai yhteisiin tiloihin, voi aurinkoenergiaa nykyään käyttää myös asunnoissa.

Monipuolisempi hyödyntäminen näkyy sähkölaskun pienenemisen lisäksi myös asunnon arvossa. Aurinkopaneelit ovat pitkän tähtäimen sijoitus, ja suuren järjestelmän asentaminen tulee suhteessa pienempää edullisemmaksi. Teknologian kehittymisen myötä myös takaisinmaksuaika on jopa alle puolet takuuajasta.

"Lisäksi jokainen Aurinkoyhteisössä mukana oleva taloyhtiö ja asukas osallistuu energiamurrokseen ja ilmastotalkoisiin", sanoo Carunan asiakaskokemuspäällikkö Laura Sohlman.

Toistaiseksi Carunan jakelualueella Aurinkoyhteisöjen määrä on vielä maltillinen, mutta Sohlman uskoo määrän kasvavan nopeasti.  

"Potentiaalisia kohteita on valtavasti, nyt asia vain esiin yhtiökokouksissa ja yhteisöä perustamaan! Yhteisön perustaminen on helppoa etenkin niissä taloyhtiöissä, joissa jo on aurinkopaneelit kattamaan kiinteistösähkön kulutusta", hän muistuttaa.

Enemmän aurinkopaneeleita tarkoittaa myös enemmän hyötyä

Aurinkoyhteisön hyödyt näkyvät selkeästi, kun vertaillaan esimerksi erään uudehkon eteläsuomalaisen rivitaloyhtiön kannattavuuslaskelmaa. Yhtiössä on noin 30 huoneistoa, jotka käyttävät sähköä yhteensä noin 100 MWh vuodessa. Kiinteistösähköön kuluu vuosittain noin 15 MWh, minkä lisäksi yhtiö lämpenee kaukolämmöllä.

"Kaukolämpö ei ole aurinkoenergian kannalta optimein lämmitysmuoto, sillä sähkönkulutus on siinä vähäistä", Sohlman kertoo.

Kaukolämmöstä huolimatta Aurinkoyhteisön perustaminen oli yhtiölle kuitenkin hyödyllistä.

"Paneelien optimikoko kolminkertaistui, ja sekä kiinteistö- että huoneistosähkön säästö nousivat kumpikin, minkä lisäksi ylijäämäsähköä menee myyntiin huomattavasti aiempaa vähemmän."

Taloudellisesti kannattavin vaihtoehto onkin mitoittaa aurinkovoimala niin, että tuotantoa saadaan hyödynnettyä mahdollisimman paljon omaan käyttöön. Optimaalisesta mitoituksesta huolimatta etenkin kesäaikaan syntyy usein tilanne, jolloin sähkönkulutus ei vastaa tuotettuun määrään. Tällöin ylituotanto siirtyy takaisin verkkoon, ja sille tulee olla pientuotannon ostosopimus sähkönmyyjän kanssa.

"Kaiken kaikkiaan kaukolämpötaloissa on vaikeaa saada aurinkopaneeleista taloudellisesti kannattavia, mutta hyvityslaskenta muuttaa tilannetta täysin."
 

Aurinkopaneeleita katolla
Aurinkopaneelien hyödyt vain kiinteistösähkön käyttöön mitoitettuna

Aurinkopaneelien hyödyt koko taloyhtiön sähkönkäyttöön mitoitettuna (aurinkoyhteisö)

 

  • Paneeliston optimikoko 5 kWp
  • Hintaluokka 7000 €
  • Kiinteistösähkön säästö 20 % (300 €/v)
  • Huoneistosähkön säästö 0
  • Ylijäämäsähköä myyntiin 40 % (50 €/v)
  • Takaisinmaksuaika 27 vuotta
  • Investoinnin tuotto 3 %
  • Paneeliston optimikoko 15 kWp
  • Järjestelmän hintaluokka 18 000 €
  • Kiinteistösähkön säästö 30 % (500 €/v)
  • Huoneistosähkön säästö 10 % (1 100 €/v)
  • Ylijäämäsähköä myyntiin 10 % (50 €/v)
  • Takaisinmaksuaika 14 vuotta
  • Investoinnin tuotto 8 %

Näin Aurinkoyhteisön perustaminen sujuu

  1. Taloyhtiö tutustuu aiheeseen
  2. Hallitus teettää tarvittavat kartoitukset ja kilpailuttaa paneelit
  3. Yhtiökokous päättää hankinnasta ja aurinkoyhteisön perustamisesta
  4. Hallitus/isännöitsijä tilaa paneelien asennukset
  5. Urakoitsija asentaa ja ottaa paneelit  käyttöön
  6. Isännöitsijä tekee sopimuksen ylijäämäsähkön myynnistä
  7. Isännöitsijä tai muu sovittu henkilö perustaa aurinkoyhteisön virtane.fi palvelussa
  8. Aurinkoyhteisön toiminta käynnistyy automaattisesti

 

Lisätietoa aiheesta löytyy Carunan Virtane-palvelusta: https://www.virtane.fi/aurinkopaneelit/taloyhtio/taloyhtio/ 

Lue lisää