Aurinkopaneelit katolla

Säästöt, maine ja edelläkävijyys – kolme syytä, miksi kunnan kannattaa tuottaa aurinkosähköä

Säästöt, maine ja edelläkävijyys – kolme syytä, miksi kunnan kannattaa tuottaa aurinkosähköä

Suomen aurinkopääkaupunki Hanko haastaa muut kunnat mukaan aurinkosähkön tuotantoon. Onnistuneiden aurinkosähköhankkeiden myötä kaupunki on ottanut ison harppauksen kohti hiilineutraaliutta. Hangon tavoitteena on omavaraisuuden kasvattaminen ja alhaisemmat energiakustannukset, sekä auringon ilosanoman levittäminen.

Hangon aurinkosähköhanke aloitettiin noin 1,5 vuotta sitten. Nyt 12 rakennuksen katolla komeilevat aurinkovoimalat, joiden yhteisteho on 700 kilowattia. Aurinkovoimaloita on asennettu esimerkiksi koulujen, päiväkotien ja kaupungintalon katoille. 

Kaiken takana on kaupunginjohtaja Denis Strandell, joka on edistänyt aurinkovoimaa aktiivisesti.

"Tällainen projekti vaatii tulisielun, joka kartoittaa mahdollisuudet ja vakuuttaa päättäjät. Se voi olla joko poliitikko tai kunnan työntekijä, tärkeintä on, että hanke kiinnostaa aidosti", Strandell sanoo.

1. Miljoonasäästöt nollainvestoinnilla

Strandellin oli helppo vakuuttaa päättäjät, sillä Hangossa onnistuttiin heti löytämään tehokkaat rahoitusmallit aurinkovoimaloille. Osa voimaloista on toteutettu SYKE:n yhteishankinnan kautta leasing-sopimuksella ja näistä Hanko maksaa vuosittain saman verran kuin kaupunki maksaisi sähköstä. 12 vuoden päästä voimalat siirtyvät kaupungin omistukseen ja tuottavat ilmaista sähköä vielä reilun 20 vuoden ajan. 

Loput yhdeksän voimalaa on toteutettu yhteistyössä Forus Oy:n ja kotimaisen paneelivalmistaja Valoen kanssa. Hanko sitoutuu ostamaan voimaloiden tuottaman sähkön yrityksiltä, kunnes paneelien ostohinta on katettu. Kotimaisten paneelien elinikä on vähintään 40 vuotta, joten ne tuottavat ilmaista sähköä vielä pitkään takaisinmaksuajan jälkeen.

Aurinkosähkö on kannattavaa ympäri vuoden

Hangon kaupunki ei siis investoi senttiäkään, mutta säästää noin 5 miljoonaa euroa energiakuluissa aurinkovoimaloiden eliniän aikana. 

"Tärkeintä on laskea kiinteistön sähkön minimikulut ja mitoittaa aurinkovoimala niiden mukaan", Strandell suosittelee.

Vaikka joissain kaupungin kiinteistöissä olisikin vähemmän toimintaa, sähköä kuluu silti. Esimerkiksi koulut hyötyvät aurinkosähköstä myös kesäisin ilmastoinnin, kylmälaitteiden ja servereiden ollessa käynnissä.

2. Ilmastonmuutokseen vaikuttaminen ja imagohyödyt

Vaikka kuntien on kannettava vastuunsa ilmastonmuutoksen torjumiseksi, vihreillä arvoilla ei kannata lähteä vakuuttamaan päättäjiä aurinkosähkön hyödyistä. 

"Kunnilla on jo yli 500 lakisääteistä vastuuta, mikä tarkoittaa, että aurinkosähkö jäisi listan häntäpäähän, jos hanke joutuisi kilpailemaan muiden investointien kanssa. Silloin mitään ei tapahtuisi", Denis Strandell toteaa.

Strandell yllättyi kuitenkin puolueiden yksimielisyydestä, joka kertoo, että poliittista tahtoa vihreiden arvojen edistämiseksi löytyy Hangosta. Tämä saattaa johtua siitä, että hankolaiset elävät Itämeren tuntumassa, jossa luonto muistuttaa ilmaston muutoksista päivittäin.

Sanoista tekoihin – aidosti aurinkoinen brändi

Aurinko on aina ollut vahvasti läsnä Hankoon liittyvissä mielikuvissa. Hanko on rantaa, merta ja purjeita – se kaikkein aurinkoisin kesäkaupunki. Mutta uskottava brändi ei enää tyydy pelkkiin sloganeihin, vaan ryhtyy toimeen. 

"Olemme ottaneet auringon hyötykäyttöön, mikä tuo valtavasti lisäarvoa brändillemme. Se tukee myös muita tekoja, kuten sitä, että esimerkiksi paikalliset matkailuyritykset panostavat yhä enemmän kestävään matkailuun", Strandell iloitsee.

3. Julkinen sektori edelläkävijänä

Hankoniemen kärjessä komeilee 4 tuulivoimalaa. Strandell olisi valmis lisäämään myös tuulienergiaa, mutta se vaatisi miljoonainvestoinnit ja pitkän lupaprosessin.

"Aurinkovoimalan lupamenettely vie pari kuukautta – tuulivoimalan rakentamislupaan vierähtää sen sijaan helposti 10 vuotta. Se on aivan liian pitkä aika päätöksestä tekoihin", sanoo Strandell.

Carunan kehityshankepäällikkö Tiia Selonen toivoisi, että kunnat luopuisivat kokonaan toimenpidelupamenettelystä muutoin kuin kaupunkikuvaan tai ympäristöön merkittävästi vaikuttavan asennuksen kohdalla, jotta aurinkovoimaloiden hankinta sujuisi vielä nopeammin.

Koulut hyötyvät aurinkosähköstä

Aurinkosähkötuotannolla on tutkitusti tapana levitä ja kyseinen trendi on havaittavissa myös hankolaisissa yrityksissä. Pyörätehdas Helkamalla on jo oma aurinkovoimalansa ja moni muu yritys tekee parhaillaan laskelmia oman aurinkosähkötuotannon aloittamiseksi. Tavoitteena on myös saada tavalliset hankolaiset aurinkosähkön pientuottajiksi.

"Julkinen sektori on harvemmin edelläkävijän maineessa, mutta aurinkosähkön avulla voimme raivata tietä myös kuntalaisille", Strandell toteaa.

Tämä koskee myös kunnan nuorimpia. Kouluihin on asennettu näytöt, joista oppilaat näkevät kuinka paljon energiaa katolle asennetut paneelit tuottavat ja miten sitä hyödynnetään. Heille aurinko ei ole pelkkä rantapäivän mahdollistaja, vaan se merkitsee jo paljon enemmän.

Lue lisää aiheesta