Myrsky on jo pääosin ohittanut Carunan verkkoalueet - vikojen korjaus jatkuu myös perjantaina

Häiriötiedote
Liisa-myrsky on osunut tänään useille Carunan verkkoalueille. Enimmillään ilman sähköä oli torstain aikana noin 11 000 Carunan asiakasta. Vikoja on korjattu päivän aikana, mutta työtä riittää myös perjantaille. Pääosin viat saadaan korjattu torstaina puoleen yöhön mennessä.

Töitä on tehty useiden satojen asentajien voimin. Paikoitellen töitä hidastavat sekä sää että hankala maasto. Sähköttömiä asiakkaita on päivän aikana ollut kaikilla Carunan verkkoalueilla Espoossa, Keski- ja Länsi-Uudellamaalla, Lounais- ja Länsi-Suomessa sekä Satakunnassa. Noin 500 sähkötöntä asiakasta oli iltapäivällä myös Koillismaalla ja Joensuussakin joitakin kymmeniä asiakkaitamme. Eniten sähköttämiä asiakkaita oli Lounais-Suomessa puolen päivän aikoihin noin 4000.

”Kaikki sähköverkon viat eivät näy Carunan nettisivujen häiriökartalla. Siellä näkyvät keskijännitteisen eli niin kutsutun voimajohtoverkon viat, mutta eivät pienjännitteisen verkon viat. Tämä joskus hämmentää asiakkaitamme. Pienjännitteinen verkko on koteihin ja kiinteistöihin tulevia sähköjohtoja, jotka päättyvät esimerkiksi talojen sähkökeskuksiin. Keskijännitteinen eli voimajohtoverkko sen sijaan jakelee sähkön useille asiakkaille koko taajamaan tai kylään, joten se korjataan ensimmäiseksi. Saamme tiedon näistä vioista järjestelmistämme ja ohjaamme asentajat oikeisiin kohteisiin”, Carunan kunnossapitopäällikkö Petteri Palmumaa kertoo.

Kuluva viikko on säiden osalta vaihteleva, joten seuraamme ennusteita ja varaudumme niiden mukaan. Tiedotamme erikseen, miten muuttuva sää vaikuttaa loppuviikosta Carunan verkkoalueilla.

Tarkista tilanne ensin häiriökartalta
Keskijänniteverkon vikatiedot näkyvät Carunan häiriökartalla, joka päivittyy muutaman minuutin välein.  Jos sähkökatko näkyy kartalla, tee vikailmoitus vain, jos sinulla on tarkempaa tietoa vikapaikasta. Asiakkaamme voivat hyödyntää häiriökartan chat-palvelua, joka palvelee nopeasti. Jos kyseessä on kiireellinen asia, niin maksuton vikapalvelu päivystää vuorokauden ympäri 0800 195 011.

Tilaa tekstiviesti sähkökatkoista ja vinkkaa vikapaikasta
Käytettävissäsi on Caruna Plussan maksuton tekstiviestipalvelu, jonka kautta saat tiedot sähkökatkoista nopeasti. Tilaa sähkövahti itsellesi Caruna Plussan nettipalvelussa - kirjaudu sisään oikeasta yläkulmasta.

Voit ladata Caruna+ sovelluksen AppStoresta tai Google Play -kaupasta, ja vinkata meille sen kautta vikapaikasta kuvan kanssa.

Sähköverkon häiriökartta
Caruna Sähkövahti
Caruna Plus -itsepalvelu

Lue lisää