Mistä myrskyt saavat nimensä?

Artikkeli
Myrskyt nimetään sen päivän mukaan, jolloin ne saapuvat Suomeen ja tuhoista saadaan havaintoja. Ilmatieteen laitoksen meteorologit nimeävät myrskyt nimipäiväkalenterin mukaan aakkosjärjestyksessä. Jos tulossa olevan myrskyn odotetaan aiheuttavan merkittäviä vahinkoja, meteorologit nimeävät sen jo etukäteen. Onko sinun nimelläsi omaa nimikkomyrskyä?

Vaikka rajuilmatkin voivat kaataa puita ja aiheuttaa sähkökatkoja, niitä ei nimetä. Kun kymmenen minuutin keskituulen nopeus ylittää 21 metriä sekunnissa, rajuilmasta tulee myrsky, joka saa oman nimen. Myrskyt nimetään, jotta niistä on helpompi puhua viestinnässä, varoituksissa ja tilastoissa. Jos myrsky on ollut erityisen tuhoisa, nimi jää vakituiseen käyttöön. Jääkiekkovertauksin ilmaistuna myrsky nostetaan hallin kattoon. Kuka voisi unohtaa vuoden 2011 Tapania tai vuoden 2001 Janikaa?

Carunan käyttökeskus on aktiivisesti yhteydessä Ilmatieteen laitokseen. Jos meteorologi ennustaa myrskyä sähköverkkomme alueelle, käydään myrskyn odotettavissa oleva laajuus tarkoin läpi. Ennusteen avulla pystymme arvioimaan mahdollisesti sähköttä jäävien asiakkaiden määrän ja todennäköiset verkon vauriot. Näin voimme varata oikean määrän työntekijöitä palvelemaan asiakkaitamme ja korjaamaan verkkoa. 

Myrskypilvi

Myrskyjen nimeämisen perinteet maailmalla

Matalapainetta, jossa kymmenen minuutin keskituulen nopeus on vähintään 33 metriä sekunnissa, kutsutaan hirmumyrskyksi. Suomen viileiden merivesien ansiosta meillä ei esiinny näin voimakkaita myrskyjä. Ruotsissa tosin mitattiin tuulen hirmumyrskylukemat Gudrun-myrskyn yhteydessä tammikuussa 2005.

Hurrikaanikauden aikana, kesäkuun alusta marraskuun loppuun, maailmassa esiintyy vuosittain lähes 80 trooppista hirmumyrskyä. Alun perin nimet valittiin katolisesta pyhimyskalenterista, mutta 1800-luvulta alkaen on valittu maallisempiakin nimiä. Kunakin vuonna nimet etenevät aakkosjärjestyksessä; vuoden ensimmäisen hurrikaanin nimi alkaa A:lla, toisen B:llä jne. Naisen- ja miehen nimiä käytetään vuorotellen. Atlantin alueella ei anneta nimiä, jotka alkavat kirjaimilla Q, U, X, Y tai Z, koska näillä alkavia etunimiä on vähän.

Myrskyn kaatamia puita

Antti 2012
Asta 2010
Eino 2013
Haiyan (Filippiinit vuonna 2013)
Helena 2014
Irma (Karibia vuonna 2017)
Janika 2001
Katrina (Yhdysvallat vuonna 2005)
Lahja 2010
Laina 2015
Lyyli 2015
Maire 1961
Mangkhut (Filippiinit vuonna 2018)
Manta 1985
Maria (Karibia vuonna 2017)
Mauri 1982
Mitch (Honduras vuonna 1998)
Orvokki 2015
Pyry 2001
Ritva 1986
Sandy (Yhdysvallat vuonna 2012)
Sanna 1985
Seija 2013
Suoma 2015
Sylvi 2010
Tapani  2011
Valio 2015
Veera 2010
Virve 2004
Visa 1995

Alfred
Amanda
Arthur
Bertha
Blanche
Boris
Caleb
Cristina
Cristobal
Dara
Dolly
Douglas
Edouard
Elida
Ernie
Fausto
Fay
Frances
Genevieve
Gonzalo
Greg
Hanna
Hernan
Hilda
Irving
Isaias
Iselle
Josephine
Joyce
Julio
Karina
Kelvin
Kyle
Laura
Linda
Lowell
Marco
Marie
Nana
Nora
Norbert
Odalys
Omar
Owen
Paulette
Penny
Polo
Rachel
Rene
Riley
Sally 
Savannah
Simon
Teddy
Trevor
Trudy
Vance
Vicky 
Veronica
Wallace
Wilfred
Winnie
Xavier
Yolanda
Zeke

Trooppisten myrskyjen nimet 2020

Maailman ilmatieteen yhdistys: Trooppisten myrskyjen nimet 2020

Lähteet:

Ilmatieteen laitos
Maailman ilmatieteen yhdistys

Lue lisää