Millaista on olla Carunalla töissä?

Millaista on olla Carunalla töissä?

Saara Hukari, Henkilöstöpäällikkö

Monen meistä unelmana olisi työskennellä yrityksessä, joka paitsi innostaa ja kannustaa, myös luo arkeen positiivista energiaa. Monen haaveena olisi myös työpaikka, johon voi suunnata intoa täynnä jopa maanantaiaamuisin. Työpaikka, joka olisi kuin toinen perhe, voiko sellaista edes olla?

Kyllä voi – Caruna on sellainen työpaikka. Työpaikka, jossa ihmiset viihtyvät, ovat iloisia ja inspiroituneita. Työpaikka, jossa kukoistaa yhteishenki, tekemisen meininki ja työkavereiden parissa viihdytään aidosti. Työpaikka, joka motivoi.

Mutta miten Caruna mahdollistaa kaiken tämän?

”Olemme mukana viemässä maailmaa parempaan suuntaan."

Kaikki lähtee perustehtävästä. Meillä carunalaisilla tehtävä on selkeä, mutta samalla myös erittäin tärkeä, sillä me vaikutamme suomalaisten päivittäiseen elämään – jopa tulevaisuuteen.

Perustehtävämme on varmistaa, että sähköt toimivat kodeissa ja työpaikoilla vuorokauden ympäri, vuoden jokaisena päivänä. Olemme myös vahvasti mukana kehittämässä uusia, kestäviä ratkaisuja energiatuotantoon. Haluamme osallistua ilmastonmuutoksen torjumiseen ja uskomme, että työllämme voimme aidosti vaikuttaa meidän kaikkien huomiseen.

Meillä vallitsee vahva innovaatiokulttuuri. Janoamme jatkuvasti uutta, pilotoimme innokkaasti ja meillä on rohkeutta kokeilla – meidän ei tarvitse pelätä epäonnistumista. Edelläkävijyyttä tukee se, että käytössämme on uusin teknologia ja kehitämme jatkuvasti työtämme esimerkiksi robotiikan avulla.

Carunan henkilöstöä toimistolla.

”Kun viihdymme työssämme, hyvä energia välittyy asiakkaille.”

Yksi tärkeimmistä viihtyvyyteen vaikuttavista asioista on työntekijäkokemus, johon olemme panostaneet erityisesti. Haluamme kaikkien viihtyvän, sillä hyvinvointi heijastuu paitsi omaan arkeemme, myös asiakkaisiin.

Uudet tilamme inspiroivat luovuuteen ja kannustavat yhteiseen tekemiseen. Työkavereita on aina helppo lähestyä ja jokaisella on aikaa auttaa toisiaan. Jaamme yhdessä huolet ja murheet, unohtamatta juhlia onnistumisia. Viihdymme toistemme seurassa myös vapaa-ajalla.

Työkulttuuriimme kuuluu vapaa-ajan vaaliminen. Esimerkiksi vuorotyön takia on tärkeää pitää huolta palautumisesta, jotta voimia riittää uuteen työrupeamaan.

Carunalainen tarkkailemassa helikopterisahaustoimintaa.
Carunalainen tarkkailemassa helikopterisahaustoimintaa.

"Pääsemme jo uran alussa kehittämään kunnon juttuja."

Moni meistä on saapunut tänne alun perin kesätöihin, mutta on viihtynyt niin hyvin, ettei olekaan enää halunnut vaihtaa muualle. Tämä saattaa johtua siitä, että Carunalla on mahdollista saada heti alusta lähtien vastuuta ja kasvaa roolissaan asiantuntijaksi. Vastuun lisäksi annamme työntekijöille vapautta ja pyrimme joustavuuteen kaikissa tilanteissa.

Haluamme kehittyä yrityksenä ja se tarkoittaa, että meidän täytyy muuttua jatkuvasti. Muutosten keskellä on tärkeää tukea työntekijöitä. Carunalla tämä tapahtuu antamalla työntekijöille mahdollisuuksia: tuemme osaamisen kehittämistä ja kouluttautumista sekä omalla kasvupolulla etenemistä.

Arvostamme erilaisia näkökulmia ja ajattelutapoja, sillä niiden avulla voimme luoda uutta ja kehittää vanhaa, ja sitä kautta muuttaa energia-alaa. Joten kyllä – tämä kaikki tekee Carunasta unelmien työpaikan.

Mikä on sinun syysi olla carunalainen?

Saara Hukari, asiakkuusjohtaja

Saara Hukari, Henkilöstöpäällikkö

Lue lisää aiheesta

29.05.2019
Hallitus arrow-right