Blogi

Markkinapaikalla tavataan!

Markkinapaikalla tavataan!

Elina Säiläkivi, kehityspäällikkö

Se oli lämmin kesäpäivä kymmenkunta vuotta sitten, kun saimme mieheni kanssa kuningasajatuksen ryhtyä rakentamaan omaa taloa. Eihän tässä nyt mitään ihmeellistä ollut, sillä tällaisen päätöksen tekee moni suomalainen, tänäkin päivänä. Nyt myöhemmin ajateltuna monet asiat olisi voinut kuitenkin kilpailuttaa kätevästi verkossa: energiajärjestelmän valinta, aurinkopaneelitoimittajat ja sähkötöiden tekijät.

Rakentamisen turbulenssissa uusien ratkaisujen etsiminen tuntui työläältä. Perinteisellä tyylillä mentiin ja valmista tuli näinkin. Mieltä jäi kuitenkin askarruttamaan, että jos olisi ollut aikaa ja jos olisi ollut yksi paikka, mistä löytää tietoa, jotain uutta ja innovatiivistakin olisi tullut ehkä toteutettua.

Nyt rakentajalle on uutta teknologiaa tarjolla valtavasti kodin lämmittämisestä sähköistämiseen. Tieto on kuitenkin hajallaan. Energiatoimijoiden markkinapaikka on avaus uusiutuvan energian tuottamiseen aurinkopaneeleilla sekä uudisrakentajalle että saneeraajalle. Sähköurakoitsijat on helppo löytää samoin kuin kilpailuttaa sähkönmyyjä. Sähköautojen latauksen mahdollistavia ratkaisuja on tarjolla luotettavasti.

Hillitse ilmastonmuutosta ja ryhdy aurinkosähkön tuottajaksi

Energia-alan murros ja digitalisoituminen muuttavat energiatoimialaa, ja Carunan tavoitteena on tuoda asiakkaille uusia palveluja helpottamaan arjen sujumista. Caruna Markkinapaikka on yksi esimerkki tällaisesta palvelusta. Haluamme edistää puhtaan energian käyttöä yhdessä palvelukumppaneidemme kanssa ja mahdollistaa asiakkaillemme omaa sähköntuotantoa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Markkinapaikka tarjoaa tähän foorumin, jossa on hyvä verkostoitua, vaihtaa mielipiteitä, arvioida toimittajia ja löytää itselleen juuri se oma ja sopivin ratkaisu.

Jos saatavilla olisi ollut kattava palvelu vertailumahdollisuuksista ja käyttäjien kommentteja tai vinkkejä, olisi omaankin kotiini voinut valikoitua uuden teknologian ratkaisuja. Kokemuksesta voin nyt todeta, että kodin rakentaminen ei ole vain sisustuslehtien selailua tai huonekalukaupoissa kuljeskelua. Se on melkoisesti valintoja jo ennen yhtäkään näkyvää laattaa tai pistorasiaa, energiajärjestelmistä puhumattakaan.

Isossa projektissamme oli onneksi kantavana tukena, ahkerana työn edistäjänä ja tietopankkina oma isäni. Nyt tietopankkina toimii energia-asioissa Caruna Markkinapaikka.  Tervetuloa tutustumaan uuteen palveluun!

caruna.fi/carunan-markkinapaikka

Elina Säiläkivi, kehityspäällikkö

Elina Säiläkivi, kehityspäällikkö

Twitter: @ElinaSailakivi