Ensiaputaidot ovat osa turvallisuuskulttuuria - Caruna lahjoitti kouluille elvytysnuket ja ensiapukoulutusta

Artikkeli
Ensiaputaidot ovat osa turvallisuuskulttuuria - Caruna lahjoitti kouluille elvytysnuket ja ensiapukoulutusta
Turvallisuus on yksi Carunan avainteemoista. Keväällä 2022 Caruna lahjoitti verkkoalueensa kouluihin elvytysnukkeja, jotka moni tuntee myös Anne-nukkeina. Elvytysnuket lahjoitettiin kuuteentoista kuntaan. Elvytysnuket kouluihin kävivät lahjoittamassa avainasiakaspäälliköt Petri Parviainen ja Markus Talka.

Elvytystaidot voivat pelastaa kanssakulkijan 

Elvytysnukella voidaan harjoitella reagoimattoman ihmisen hengitysteiden avaamista, elottomuuden tunnistamista sekä maallikkoelvytyksen toteuttamista. Kouluilla voidaan aiheeseen sopivan opetuksen yhteydessä nostaa näitä asioita turvallisesti esille. 

"Haluamme tukea yläkoulu- ja lukioikäisten hengenpelastustaitoja. Onnettomuuden tai sairauskohtauksen sattuessa moni ei osaa tai uskalla pysähtyä auttamaan, mutta elvytystaidot voivat seuraavalla kerralla pelastaa kanssakulkijan.  Saimme ajatuksen elvytysnukkejen lahjoittamisesta omalta työntekijältämme. On hienoa, että mukaan lähti 16 kuntaa, ja pystymme tukemaan turvallisuuden parantamista konkreettisin keinoin", Carunan avainasiakaspäällikkö Petri Parviainen sanoo. 

Caruna tarjosi koululaisille myös hätäensiapukoulutuksen, jonka toteutti Peilipinta Consulting Oy. Peilipinnalla on pitkäaikainen kokemus ensiapukoulutusten järjestämisestä eri organisaatioille.  

"Järjestämme vuosittain satoja ensiapukoulutustapahtumia yrityksille ja julkisille toimijoille. On ollut hienoa olla mukana Carunan elvytysnukke-kampanjassa. Tärkein tavoitteemme on tuottaa koulutuksilla rohkeutta ja varmuutta toimia hätätilanteissa. Nuori voi pelastaa hengen siinä missä aikuinenkin, kun hän on saanut siihen tarvittavat tiedot ja taidot", Peilipinnan kehityspäällikkö Jussi Perämäki kertoo. 

Caruna on nostanut viime vuosina turvallisuusteemoja ja tapaturmien ehkäisyä esille aktiivisesti erilaisissa kampanjoissa. Caruna jakaa verkkoalueensa kunnille vuosittain myös turvallisuuspalkinnon.  

Elvytysnuket lahjoitettiin seuraaviin kuntiin: 

  • Kaarinan kaupunki
  • Liedon kunta 
  • Seinäjoen kaupunki
  • Isonkyrön kunta
  • Kurikan kaupunki
  • Teuvan kunta
  • Taivassalon kunta
  • Mynämäen kunta
  • Maskun kunta
  • Naantalin kaupunki
  • Ruskon kunta
  • Auran kunta
  • Pudasjärven kaupunki
  • Ranuan kunta
  • Kauniainen

Lue lisää