Energiatehokkuus parantaa myös kilpailukykyä - Case Närpiön Vihannes

ARTIKKELI

11.12.2020 klo 12:22
Närpiön Vihannes on viime vuosina investoinut uusiutuvaan energiaan sekä sähkönjakeluun ja -tuotantoon. Panostuksillaan osuuskunta pitää toimintansa kilpailukykyisenä ja toimii ympäristövastuustaan huolehtivana edelläkävijänä.

Joulun lähestyessä päivät ovat lyhyimmillään ja valonpilkahdukset harvassa, etenkin kaupunkien ulkopuolella. Mutta jos illan tullessa ajaa pitkin Närpiöstä etelään vievää Kristiinankaupungintietä, on maisema erilainen. Talven pimeydestä erottuu suuret loistavat kuvut, jotka lähemmäs tultaessa kasvavat kullanhohtoisiksi lasirakennuksiksi, Närpiön kasvihuoneiksi. Lasiseinien sisällä kasvaa lähikaupasta löytyviä kotimaisia vihanneksia, joiden ympärivuotisen valaistuksen ja lämmityksen mahdollistaa yhä suurenevassa määrin sähkö.

Kasvihuone

Närpiön Vihannes on alueen suurin kasvihuonetoimija ja osuuskuntaan kuuluu kymmeniä paikallisia viljelijöitä. Toimitusjohtaja Stefan Skullbackan mukaan Närpiössä on viime vuosina tehty suuria sähköinvestointeja paitsi kasvihuoneisiin ja viljelyyn myös pakkausprosesseihin ja muuhun toimintaan.

"Jos vertaa kymmenen vuoden takaiseen tilanteeseen, on kasvihuoneala selvästi ottanut vastuulleen toimintansa energiatehokkuuden parantamisen. Olemme tehneet huomattavia investointeja parantaaksemme kilpailukykyämme markkinoilla", sanoo Skullbacka.

Myös Carunan avainasiakaspäällikkö Lauri Latosaari on huomannut kasvihuoneviljelyn energiankulutuksessa saman trendin.

"Tyypillisiä kasvihuoneiden energiatehokkuusinvestointeja ovat olleet lämmitykseen ja valaistukseen liittyvät uudistukset sekä nykyisin myös aurinkopaneeleilla tehtävä oma sähköntuotanto."

Aurinkopaneelit tehtaan katolla

Investoinnit LED-valoihin ja aurinkopaneeleihin ovat kannattaneet

Närpiön Vihannes on osuuskunta, jossa viljelijät ovat itsenäisiä toimijoita ja päättävät itse toimintatavoistaan sekä esimerkiksi sähköön ja lämmitykseen liittyvistä valinnoistaan. Reilu viidennes osuuskunnan vuosittain tarvittavasta tomaattien valaistuksesta tulee HPS- ja LED-valojen yhteiskäytöstä.

LED-valoihin siirtymisen tulokset ovat Skullbackan mukaan olleet myönteisiä ja yksi kasvihuone on jopa luopunut kokonaan perinteisestä valaistuksesta. LED-valot ovat myös kasvattaneet satoa. Hän kuitenkin epäilee, ettei halogeenilampuista luovuta kokonaan. Tietyt vihannekset, kuten kurkku, tarvitsevat lämpimämpiä olosuhteita, jolloin suurpaineatriumvalaisimet ovat parempi ratkaisu. Valaisimien päivittäminen on myös kustannuskysymys, mutta Skullbacka uskoo, että tekniikan ja hintojen kehittyessä yhä useampi viljelijä ottaa LED-valoja kasvihuoneisiinsa.

Osuuskunnan yhteisellä pakkaamolla suurin investointi on ollut uusi aurinkovoimala. Rakennuksen katolla olevat 854 paneelia tuottavat sähköä 250 kWp:n teholla. Suurin osa sähköstä tulee vielä muista lähteistä, mutta Skullbacka näkee aurinkopaneeleista heijastuvan loistavan tulevaisuuden.

- Saimme aurinkovoimalan käyttöön kesällä 2020 ja sen on tarkoitus tuottaa noin 25 prosenttia pakkaamon sähköntarpeista. Aika näyttää päästäänkö tavoitteeseen heti ensimmäisenä vuonna, mutta joinain viikonloppuina olemme jopa pystyneet myymään ylimääräistä sähköä takaisin markkinoille. Myynti ei ole kuitenkaan ole investoinnin päätarkoitus, sillä kesäisin nousevan kulutuksemme vuoksi aurinkopaneelit ovat käytännöllinen ratkaisu.

Nuoria tomaatteja kasvamassa

Kasvihuonealalla sähkönjakeluverkon toimivuus on elintärkeää

Närpiön Vihanneksen kaltaiset yritykset ja tuottajat ovat kotimaisen huoltovarmuuden ja ympäristöajattelun selkäranka, joille sähkönjakelun toimivuus on elintärkeää. Esimerkiksi syysmyrskyt ovat aiheuttaneet katkoja sähköverkkoon myös Närpiössä, jossa häiriöillä voi olla tuhoisat vaikutukset satoihin.

- Marraskuun Liisa-myrskyssä ilmeni pieniä, hetkittäisiä sähkökatkoja. Ne voivat olla yhtä haitallisia kuin pidemmät katkot, sillä sähköä säätelevät systeemit ovat automatisoituja ja herkkiä häiriöille. Tuotannon kannalta on erittäin tärkeää, että sähkönjakeluverkko toimii.

Caruna onkin investoinut verkkonsa kehittämiseen ja luotettavuuteen, jotta myrskyjenkin sattuessa sähkökatkot ja niiden aiheuttamat vahingot olisivat mahdollisimman vähäisiä.

- Asiakkaat tietenkin haluavat toimitusvarmaa ja laadukasta sähköä aina sinne missä sitä kulloinkin tarvitaan. Carunalla ennakoidaan ja varaudutaan poikkeustilanteisiin hyvissä ajoin, jotta voimme voi huolehtia pikaisista korjaustoimista jakeluhäiriöiden sattuessa, Latosaari kommentoi.

Kuvat: Andelslaget Närpes Grönsaker

Kasvihuone
Jaa artikkeli
Facebook icon Twitter icon LinkedIn icon