Carunan verkkoalueilla voimakkaat tuulet edelleen mahdollisia

Häiriötiedote
Sääennusteen mukaan voimakkaat tuulet voivat edelleen aiheuttaa sähkökatkoja Carunan verkkoalueilla Etelä-Suomessa, Lounais-Suomessa, Satakunnassa sekä Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjanmaan maakunnissa.

Varaudumme korjaamaan uusia vikoja samalla, kun suoritamme jälkikorjauksia viikonlopun myrskyn jäljiltä. Olemme lisänneet henkilöstöä niin vianselvitykseemme ja vikojen korjaamiseen maastossa kuin asiakaspalveluummekin.

Seuraamme sääennusteen kehittymistä jatkuvasti ja sopeutamme valmiuttamme ennusteiden mukaisesti. Viat pyritään korjaamaan mahdollisimman pian.

Asentajien työturvallisuuden varmistaminen on ensisijaisen tärkeää, joten otamme huomioon sään lisäksi kaatuneiden puiden, pimeyden ja merenkäynnin vaikutukset työskentelyolosuhteisiin.

Vikapalvelu päivystää vuorokauden ympäri

Tieto keskijänniteverkon vioista löytyy Carunan häiriökartalta. Karttapalvelu päivittyy muutaman minuutin välein. Jos kyseessä on kiireellinen asia, niin maksuton vikapalvelu päivystää vuorokauden ympäri numerossa 0800 195 011. Kiireettömistä vioista voi ilmoittaa sähköisellä vikailmoituslomakkeella.

Tilaa tekstiviesti sähkökatkoista 

Maksuton tekstiviestipalvelu sähkökatkoista on asiakkaiden käytettävissä. Tilaukset hoituvat kätevästi Caruna Plussan maksuttoman sähkövahdin avulla. 

Sähkölinjoille kaatuneiden puiden poisto on ammattilaisten työtä.  Sähkölinjalle kaatuneesta puusta voi ilmoittaa sähköisellä vikailmoituslomakkeella

Lisätietoa:

Lue lisää