Carunan työturvallisuuskilpailu urakoitsijoille käynnistyy

Carunan työturvallisuuskilpailu urakoitsijoille käynnistyy

Caruna hakee jälleen ehdokkaita vuosittaisen turvallisuuspalkinnon saajaksi. Palkinnon saa turvallisuuden edistämisessä ansioitunut urakoitsija. Palkinto jaetaan nyt kolmatta kertaa ja erityispainotuksena tänä vuonna on aliurakoitsijoiden turvallisuuden kehittäminen.

Turvallisuus on Carunalle avainasia ja sähköverkon parannustöiden käydessä kuumimmillaan turvallisuuden merkitys työmailla korostuu entisestään. Urakoitsijoiden tekemä hyvä työ turvallisuuden eteen ansaitsee tunnustusta ja Caruna haluaakin nostaa urakoitsijoidensa onnistumiset esiin.

Ehdokkaita vuoden 2017 turvallisuuspalkinnon saajiksi otetaan nyt vastaan. Sekä Carunan oma henkilöstö että urakoitsijat voivat ehdottaa palkinnon saajia syyskuun loppuun asti. Palkinnot jaetaan marras-joulukuussa. Ehdokkaat voivat olla sekä henkilöitä että yrityksiä tai tiimejä.

Carunan turvallisuuspalkinto jaetaan tänä vuonna kolmatta kertaa. Palkitsemisen perusteena on tällä kertaa erityisesti aliurakoitsijaturvallisuuden kehittäminen.

"Huomasimme alkuvuonna suorille urakoitsijoillemme työskentelevien aliurakoitsijoiden tapaturmamäärissä huolestuttavaa kasvua. Ryhdyimme hyvässä yhteistyössä välittömästi korjaaviin toimenpiteisiin ja haluamme edelleen kannustaa sekä urakoitsijoitamme että aliurakoitsijoitamme panostamaan turvallisuuteen. Jokainen työntekijä ja urakoitsija on meille tärkeä ja haluamme jokaisen pääsevän päivän päätteeksi ehjänä kotiin", sanoo Carunan turvallisuus- ja ympäristöpäällikkö Piia Häkkinen.

Ehdokkaiden nimeämisessä perusteluna voi olla esimerkiksi erinomainen tai parantunut turvallisuustaso, koko tiimin tai organisaation osallistaminen turvallisuustyöhön, esimerkillinen toiminta vaaratilanteessa tai muu hyvä käytäntö tai saavutus turvallisuuden saralla.

Viime vuonna yrityssarjan palkinnon sai Infratek Finland, joka oli onnistunut jo usean vuoden ajan välttämään vakavat tapaturmat kokonaan panostamalla ennakoivaan turvallisuuskulttuuriin, läheltä piti –tilanteiden avoimeen käsittelyyn ja henkilöstön kouluttamiseen.

Oletko sinä, työkaverisi tai yrityksesi ansainnut turvallisuuspalkinnon? Lue lisää Carunan kumppanisivustolta ja ilmoita ehdokas!

Lue lisää aiheesta