Caruna ja Valokuitunen jatkavat yhteisrakentamista – valokuitua seuraavaksi Pöytyän alueen asukkaille

MEDIATIEDOTE

11.05.2020 klo 07:32
Sähkönjakeluyhtiö Caruna ja Valokuitunen jatkavat yhteisrakentamista vuonna 2019 lanseeratulla uudella konseptilla, jossa Caruna vastaa sekä sähkö- että valokuituverkon suunnittelusta ja rakentamisesta. Näin yhtiöt pystyvät yhdessä parhaiten varmistamaan asiakkaiden kannalta vähiten haittaa aiheuttavan yhteisrakentamisen onnistumisen.

Telian ja Carunan jo vuonna 2019 aloittama yhteistyö jatkuu nyt Telian perustaman uuden valokuituyhtiön Valokuitusen kanssa. Uuden mallin mukainen yhteisrakentaminen aloitettiin vuonna 2019 Lounais-Suomen Raisiossa ja Ruskolla ja siellä ensimmäiset valokuituliittymät otetaan käyttöön tänä kesänä. Seuraavaksi siirrytään rakentamaan yhdessä Pöytyän Riihikoskella.

Yhteistyön ensimmäisessä vaiheessa noin tuhat kilometriä nykyistä ilmajohtoa vaihdetaan säävarmaan maakaapeliin, minkä seurauksena 30 000 asiakkaan sähkönjakelu Lounais-Suomessa paranee entisestään vuoteen 2022 mennessä. Kun valokuitu rakennetaan yhteistyössä samaan aikaan sähköverkon maakaapeloinnin kanssa, asiakkaiden on mahdollista hankkia nykyaikaisin ja luotettavin internet-yhteys, ja rakentamisesta aiheutuvat haitat ovat pienempiä kuin jos sähköverkko ja valokuitu rakennettaisiin erikseen.

Pientalojen kiinteistä laajakaistaliittymistä vain noin 8 % on toteutettu kokonaan valokuidulla kotiin asti. Carunan ja Valokuitusen yhteistyö parantaa valokuidun saatavuutta erityisesti pientaloalueilla, joiden yhteydet ovat monin paikoin nykykäyttöön riittämättömät.

Yhteisrakentamisella on merkittävä vaikutus Suomen digitalisoitumiseen

Laadukkaiden verkkoyhteyksien varmistaminen on sekä Carunalle että Valokuituselle tärkeää. Rakentamisalueen kunnille toimiva valokuituverkko on kilpailutekijä, joka voi houkutella kuntaan uutta liiketoimintaa ja investointeja. Asukkaille tämä merkitsee kehittyviä sähköisiä palveluja sekä työn että vapaa-ajan osalta. Ympäristölle yhteisrakentaminen tarkoittaa vähemmän haittoja, kun kadut avataan kerran ja verkot saadaan kerralla kuntoon. Koronakriisin myötä lisääntynyt etätyö on entisestään korostanut toimivien nettiyhteyksien ja luotettavan sähkönsaannin merkitystä.

"Hyvät kokemukset viime vuoden yhteisrakentamisesta kannustavat meitä jatkamaan tätä työtä. Carunan aktiivinen rooli yhteisrakentamisen mahdollistamisessa on tuottanut tulosta ja yhdessä valokuidun kanssa rakennettavan sähköverkon määrä on kasvanut. Olemme asiakkaidemme asialla ja pidämme tärkeänä, että mahdollisimman monella on helposti ja vähäisellä vaivalla mahdollisuus saada kotiinsa tai yritykseensä nopea verkkoyhteys", Carunan uusista palveluista vastaava johtaja Ville Karttunen painottaa.

”Liikenne- ja viestintäministeriön digitaalisen infrastruktuurin strategiassa linjataan, että Suomen tavoitteena on nousta tietoliikenneverkkojen kärkimaaksi. Jotta tähän päästäisiin, tarvitsemme valokuituyhteyksiä aina koteihin saakka. Kuten tämänhetkisessä hyvin poikkeuksellisessa tilanteessa näemme, yhteiskunta tarvitsee toimiakseen nopeita ja luotettavia verkkoyhteyksiä”, Valokuitusen vt. toimitusjohtaja Sanna Mutka sanoo.

Pöytyän alueen asukkaille järjestetään 13.5. klo 18.00 webinaari, jossa kerrotaan yhteisrakentamisesta. Webinaariin voi osallistua caruna.fi/asukasilta -sivulla olevan linkin kautta. Linkki avautuu noin puoli tuntia ennen webinaarin alkua.

Jaa artikkeli
Facebook icon Twitter icon LinkedIn icon