Sähköverkko

Sähköverkon kehittäminen

Sähkö kulkee

Huolehdimme siitä, että sähkö kulkee varmasti ja luotettavasti missä tahansa asutkin. Parannamme verkkomme luotettavuutta ja sähkön toimitusvarmuutta ensisijaisesti purkamalla haja-asutusalueilla metsässä kulkevia ilmajohtoja ja rakentamalla niiden tilalle uutta sähköverkkoa maan alle. Taajama- ja kaupunkialueilla  rakennamme uutta sähköverkkoa sekä saneeraamme nykyistä ilmajohtoverkkoa. Kaapeloinnin lisäksi asennamme sähköverkkoon lukuisia puistomuuntamoita, jakokaappeja sekä muita luotettavan sähkönsiirron kannalta välttämättömiä teknisiä laitteita.
 

Investoinneilla työtä
 

Hyvin merkittävät vuosittaiset investointimme sähköverkkoon tarkoittaa käytännössä sitä, että työllistämme Suomessa merkittävän määrän ihmisiä vuodesta toiseen, taloustilanteesta riippumatta. Vuonna 2016 investoimme noin 200 miljoonaa euroa sähköverkon kehittämiseen. Tällä työllistämme suoraan noin 2 000 urakoitsijaa eri puolilla Suomea ja lisäksi välillisesti noin 4 900 henkilöä vuosittain. Investoinneilla haluamme taata asiakkaillemme luotettavan sekä säävarman sähkön saannin. Parannamme verkkoa siten, että se toimii mahdollisimman hyvin haasteellisissa sääolosuhteissa kaikilla verkkoalueillamme.