Ajankohtaista

Säästä rahaa, valitse oikea sähkönsiirtotuote

Säästä rahaa, valitse oikea sähkönsiirtotuote

Tiedätkö varmasti, onko kiinteistössäsi käytössä tarkoitukseen parhaiten sopiva sähkönsiirtotuote? Tuotteen vaihto saattaa säästää useita satoja euroja vuodessa.

Siirtotuotteeksi tai tariffiksi kutsutaan tuotetta, jolla sähkönsiirtoyhtiö, kuten Caruna, laskuttaa sähkön siirtoon liittyvät maksut.

Sähkönsiirtotuotteen vaihtaminen toiseen voi olla ajankohtaista, mikäli esimerkiksi rakennuksen laajentaminen, sähköä kuluttavien laitteiden lisääntyminen tai lämmitysjärjestelmän muutos vaikuttaa energiankulutukseen.

”Meillä on edelleen asiakkaita, joilla on huonosti heidän tarpeisiinsa soveltuva sähkönsiirtotuote. Kulutuksen ohella sulakkeiden koko vaikuttaa hintaan. Pienentämällä sulakkeita kulutusta vastaavaksi voi säästää useita satasia vuodessa eikä liittymisoikeus kuitenkaan häviä”, kertoo Carunan tuottopäällikkö Mika Rossi.

”Jos kulutus kasvaa myöhemmin, sulakkeita voi suurentaa. Esimerkiksi Espoossa jakelualueellamme on paljon omakotitalo- ja rivitaloasukkaita, joilla on käytössä tehosiirtotuote, joka sopii parhaiten suuremmille kuluttajille, kuten kaupoille tai teollisuuskohteille. Näiden asiakkaiden kannattaisi ehdottomasti vaihtaa tuotetta, ihan omaksi taloudelliseksi edukseen”, Rossi neuvoo. 

Rossin mukaan nykyiset tehosiirtoasiakkaat voivat säästää jopa 800–900 euroa vuodessa tuotetta ja sulakkeita vaihtamalla. Rossi muistuttaa kuitenkin, että myös sähkön myyntisopimus vaikuttaa energian kokonaiskustannuksiin, eli kannattaa tarkistaa siirtotuotteen ja myyntituotteen yhteensopivuus.

”Rakennuksen lämmitysmuoto on merkitsevä tekijä, kun mietitään sopivinta siirtotuotetta. Toinen on kulutuksen määrä. Karkeasti ottaen 10–15 000 kilowattitunnin kulutusta voidaan pitää rajana, jolloin on edellytyksiä vaihtaa siirtotuote yö- tai kausisiirtotuotteeksi. Raja tulee sitä alhaisemmaksi, mitä enemmän kuluttaa edullisempaan aikaan,” määrittelee Rossi.

Carunan sähkönsiirtotuotteet

Carunan sähkönsiirtotuotteet ovat yleissiirto, yösiirto ja kausisiirto sekä tehotuotteet. Sähköliittymän koko määräytyy tarvittavan tehon ja pääsulakekoon mukaan.

Yleissiirtotuote sopii kohteisiin, joissa ei ole sähkölämmitystä, eli tyypillisesti kerros- tai rivitaloihin. Se sopii myös yleensä loma-ajan asuntoihin. Kerrostaloissa jäädään 99-prosenttisesti 15 000 kilowattitunnin kulutuksen alle, mutta mikäli käytössä on sähkölämmitys, ja rajapyykki ylittyy, kannattaa miettiä siirtymistä yösiirto- tai kausisiirtotuotteeseen.

Yösiirtotuote sopii heille, joilla on varaava lämmitys. Tällöin voidaan hyödyntää halvempaa yöaikaa rakennuksen lämmittämiseen. 

Kausisiirtotuote on suorien sähkölämmittäjien tuote, ja sopii erityisesti, jos talviaikana on mahdollisuus hyödyntää vaihtoehtoisia lämmitysmuotoja kuten varaavaa takkaa. 

Tehosiirto-tuotteet on tarkoitettu paljon sähköä käyttäville, joiden käyttämä huipputeho ylittää kuukaudessa yli 40 kW:a pienjännitteellä. Teollisuus on tyypillinen esimerkki tehosiirto-tuotetta käyttävästä asiakasryhmästä.

Löydä oikea liittymäkoko ja siirtotuote: