Ajankohtaista

Carunan maakaapelointi etenee Lohjan pohjoisosiin

Carunan maakaapelointi etenee Lohjan pohjoisosiin

Caruna jatkaa Lohjalla sähköverkon siirtämistä maan alle suojaan sään vaihteluiden aiheuttamilta sähkökatkoilta. Kaapelointihanke parantaa noin 200 asiakkaan sähkönjakelun luotettavuutta Lohjan pohjoisosissa. Verkonparannushanke työllistää suoraan noin seitsemän henkilöä, ja sen arvo on noin 0,7 miljoonaa euroa.

Maakaapelointihankkeen kaivutyöt käynnistyvät toukokuun puolivälissä, ja ne kestävät arvion mukaan lokakuuhun 2017. Kaapelointeja tehdään neljällä eri alueella Lohjan pohjoisosissa: Vehkalahden eteläpuolella Kaupinkulmantien läheisyydessä sekä Kärkölästä Metsolan ja Loukun suuntaan. Jälkimmäisen kaapelointireitit kulkevat Kärköläntien, Koivulantie ja Seterinkulmantie läheisyydessä. Lisäksi sähköverkkoa maakaapeloidaan Seterinkulman Granbackantie ja Seterinkulmantie läheisyydessä sekä Jäljänjärven ja Kaakanjärven välillä Tammenharjuntiellä, Kaakantiellä ja Kaitatiellä.

Caruna purkaa vanhan sähköverkon syksyn ja talven 2017–2018 aikana, kun uusi verkko on valmistunut ja otettu käyttöön.

”Viemme Lohjalla maan alle noin 13 kilometriä keskijännitekaapelia ja rakennamme noin 12 ympäristöystävällistä puistomuuntamoa. Lisäksi lisäämme sähköverkkoon automaatiota, jotta vianpaikannus nopeutuu ja sähköt saadaan palautettua nopeammin vikatilanteessa. Näillä kaikilla toimenpiteillä parannamme huomattavasti asiakkaidemme sähkönjakelun toimitusvarmuutta”, kertoo hankepäällikkö Olli Kujanperä.

Carunan Lohjan työkohteiden urakoitsijakumppani on Vertek. Teiden varsilla kulkee urakoitsijan kaivinkoneita ja muuta ajoneuvokalustoa upottamassa kaapelia ojaan, mikä voi paikoin aiheuttaa tilapäisiä liikennejärjestelyjä työmaiden lähistöllä.

Kaapelointi osa vuosikymmenen kestävää verkonparannushanketta

Lohjan pohjoisosien maakaapelointiprojekti on osa Carunan laajamittaisia investointeja sähköverkkoon Etelä-, Lounais- ja Länsi-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan, Pohjois-Suomen sekä Satakunnan verkkoalueilla. Verkonparannushankkeen tavoitteena on, että Carunan 82 000 kilometrin mittainen verkko on saneerattu vuoteen 2028 mennessä, jotta se vastaa Carunan asiakkaiden ja yhteiskunnan odotuksiin.

Maakaapeloinnin lisäksi Caruna parantaa sähköverkon luotettavuutta myös muilla teknisillä ratkaisuilla sekä hoitamalla sähkölinjojen lähellä olevia metsäalueita.

Ajantasaiset tiedot valmistuneista sekä käynnissä ja suunnitteilla olevista verkonparannusprojekteista löytyvät projektikartasta osoitteesta https://projektikartta.caruna.fi/fi/.